Elina Niemi elinaniemi00@luukku.com
Kirjoitan blogissa silloin kun ehdin, kolmen bordercollien ja yhden (nykyään vähän vähemmän) lentävän hollantilaisen elämästä.
Io on tarkoitus astuttaa seuraavaan juoksuun. Juoksua odotellaan helmikuun aikana.

Onan tassu jäi oven väliin ja tottakai mursi varpaansa
. Nyt köpötellään lastan kanssa seuraavat viikot.....

Tälle "hymytassulle" kävi köpelösti. Henna huomasi aikaisemmin, että Onan tassussahan on ihan selvä hymiö.

Ei oo kivaa tällaisen kanssa!
Ion kanssa osallistuttiin Kuopion karsintatokoon.
Tuomarina oli Katja Rautiainen.
Io starttasi nrolla 6.
Liikkeet tehtiin kahdessa osassa. Normaalissa järjestyksessä, ruudusta poikki.
1. Istuminen ryhmässä 10p.
2. Paikalla makaaminen 8,5p. Lopun istuminen hidas.
3. Seuraaminen. Olikin tosi pitkä kaavio. Ihan ok seuraamista. 9p.
4. Idari. Asennot oli istu, seiso, maahan. Io päätti jättää istumisen taas väliin. Hieman meni omatkin pasmat sekaisin vaikka tämä oli odotettavissa. Onneksi kuitenkin annoin seuraavaksi oikean käskyn. Tästä 6,5p.
5. Luoksetulo. Voi kääk mikä luoksetulo. Iolla on normalisti hyvät stopit, mutta nytpä alkoi tekemään seisomista, mutta ei kuitenkaan pysähtynyt. Jatkoi hölköttelyä. Annoin uuden käskyn ja Io meni maahan. Maahanmeno olikin sitten ihan ok. 5p.
6. Ruutu. Meni takaa yli ja sieltä korjautin ruutuun. 8p.
Tauko
7. Ohjattu. Saatiin vasen joka Iolle selkeästi vaikeampi. Ajatteli tosissaan kapulan oikein nostamista. Kiersi sen, mutta ajatutui hieman ohi kapulasta. Luovutus taisi tässä tulla melko tiiviiksi. 8p.
8. Metalli. Tässäkin meni hieman ohi kapulasta, mutta luovutus ok. 9p.
9. Tunnari. Kapulat ympyrässä. Oma jossain siellä. Yksi väärä kapula oli jostain syystä unohtunut sinne laittaa. Mutta enpä sitä edes itse huomannut. 9p.
10. Kaukot. Vaihdot oli S-I-M-I-S-M. Matkaa oli aika reippaanlaisesti. Io teki elämänsä kaukot. Teki hyvällä ilmeellä ja näytti helpolta vaikka sille nämä ei ole helpot. Ollaan kyllä treenattu paljon. Olin melko yllättynyt ja iloinen tästä 10p!!!!
Yhteensä kasaan saatiin taasen se sama hikinen ykkönen 263,5p. 10 sija.
Ensimmäinen kunnollinen pakkaspäivä. Päätin ottaa koirista muutaman kuvan.
Onastakin muutama kuva








Saatiin tällä kertaa nro 8. Olipa outoa kisata alkupäässä kun ollaan oltu nyt viime aikoina loppupään starttaajia.
Suoritus aloitettiin ryhmäliikkeillä. Ne arvosteli Riitta Räsänen.
* Istuminen 10p.
* Makuu 9,5p.
Seuraavassa kehässä arvosteli Jaana Tala ja siellä tehtiin liikkeet:
* Ruutu. Io meni merkille Ioksi tosi hyvin. Ruutuun hyvin perille asti. Sivulle ok. Liikkuri ei pysäyttänyt meitä ennen merkkiä ja olin typerästi kävellyt suoraan kohti merkkiä, joten jouduin kävelyttämään Ion merkin yli niin että se kaatui. 9p.
* Idiootti kävely tai zeta niin kuin yleensä ihmiset tätä liikettä kutsuu. Asennot maahan, istu, seiso. Tiesin ettei Io istu ja seisomaanhan se jäi. 6,5p.
* Luoksetulo. Stoppi ei ihan niin terävä kuin Iolla normaalisti. Maahan ok. Eteen hyvin ei osunut. 9p.
* Kaukot. Vaihdot I-S-M-S-I-M. Teki kaikki oikein ja ihan hyvällä asenteella. 8,5p.
* Metalli. Kapulan nosto siisti. Luovutus ok. 9p.
Sitten takaisin 1. kehään ja Riitta Räsäsen arvosteltavaksi, jossa tehtiin liikkeet:
* Ohjattu. Saatiin vasen, joka Iolle vaikeampi. Merkki tosi hyvä Ioksi. Näytti jo siltä että meinaa juosta merkin ohi suoraan keskikapulalle. Haki vasemman ja muisti nostaa kiertämällä takaa. Luovutus vino. 9,5p.
* Seuraaminen. 9p.
* Tunnari. Kapulat rivissä, oma toinen oikealta. Io lähti oikealta liikkeelle ja otti oman heti kun sen kohdalle tuli. Palautus ok. 10p.
Yhteensä pisteitä paperissa lukee 285p ja 15. sija. Mutta kun tarkemmin katsoo, niin kaksi pistettä puuttuu. Kaukoista saatiin 8,5p joka neljälle kerrottuna on minun mielestä 34p eikä 32p mikä paperissa lukee.
Eli 287p. olis oikea pistemäärä.

Tending Bluey
C.I.O, POHJ TVA, FIN KVA, SE KVA, FIN TVA, SE TVA, DK TVA, NOM-07, NOM-08, TSM-08, HK3, EK3, JK1, BH
bordercollie narttu
s. 23.4.2002

Havrevingens Pica
FIN MVA, TK1, BH
Hollanninpaimenkoira, lyhytkarvainen narttu
s. 19.1.2005

Tending Hit
FIN TVA, BH
bordercollie narttu
s. 1.11.2007

Kronvallaren Njord
bordercollie uros
s. 14.7.2008